Elävien kirjoissa

(säv. san. J. Kaunisto)

Anne lainaani alenna!
Autioitua alkaa mielestäni onni.
Jos lottovoiton saisin, oisin innostunut sonni
No ostaja, pajatso on raharasia.
Ai sait siis? No Esa, se on siisti asia!

Mä olin saippuakauppias, kun eräs ulos pyysi.
Nyt isyys iloitkaamme, Emma, akti oli syysi!
Taakka rahat rakkaat ja kuiva suuontelo,
vaan olet isä, äläpä käpälääsi telo!

Allu taas sulaa jää, Lenin elää ja alus saa tulla!

Anne lainaani alenna,
vaikka alle satasella.
Allill on tilit nollilla – oujee!
Anne lainaani alenna,
vaikka alle satasella.
Allill on tilit nollilla – ou jee!

Taasen iso rikas sika sökösakissa kirosi.
Esa anna ase, vihani virosi.
Älyä vippiväylä ja homma hallinnas.
Aivot avaavat ovia; Sannilla tili Tallinnas.

Allu taas sulaa jää, Lenin elää ja alus saa tulla!

Anne lainaani alenna,
vaikka alle satasella.
Allill on tilit nollilla – oujee!
Anne lainaani alenna,
vaikka alle satasella.
Allill on tilit nollilla – ou jee!

(säv. san. A. Gustaffson)

Meitä sattuma suuntiin kuljettaa, valitaan kun risteää tie.
Onko olemassa väärää, oikeaa, vai mitä lie?
Mutta jos tapaat itsees viisaamman – jää häntä kuuntelemaan.
Ja sen tiedon kanssa voit matkaasi jatkaa taas

Siunattu hulluus ei ole syy joka hautaan vei
Näin sen selitin itsellein – hei hei hei.
Ehkä vain viisainta ois, kun aivan hiljaa lipuis pois
siunattuun hulluuteen

Jotkut vääntävät kättä, painivat yöt, pitää huolta vain
punteistaan.
Joku kirjoittaa, tekee ajatustyöt tunteistaan.
Ja kun juhlaan valitaan voittajat – mammonalla te mittaatte sen.
Vikan setelin kun tuhlaa soittajat – jaatte sen.

Siunattu hulluus ei ole syy joka hautaan vei.
Näin sen selitin itsellein – hei hei hei.
Ehkä vain viisainta ois, kun aivan hiljaa lipuis pois
siunattuun hulluuteen.

Jos jossain sattuman kaupalla tämän laulun korviisi saat –
pysähdy ja pidä mielessä linnut, puut, erämaat.

Siunattu hulluus ei ole syy, joka hautaan vei.
Näin sen selitin itsellein – hei hei hei.
Ehkä vain viisainta ois, kun aivan hiljaa lipuis pois
siunattuun hulluuteen.

(säv. san. J. Kaunisto)

Koskeehan se, katajaan kun kapsahtaa.
Vaan siihenpä totutella täytyy;
lyödä kuokkaa loskasäässä, kunnes päässä napsahtaa.
Minkä mahtaa, unelmat kun tälläytyy.

Villinä viipottaa Urmas Umpiluinen –
reikäpäinen impivaaralainen –
alamäkeen, kunnes loppuu Tuonen käkeen alituinen
taivallus tuo Pohjantähden alainen.

Kun mennään perse eellä puuhun
aina kuuhun kurkottain,
Eletään vaikka kädestä suuhun kättä luuhun puristain.
Mennään perse eellä puuhun
aina kuuhun kurkottain;
Katoaa epuu juu’hun, eikä muuhun opi lain.

Kohtalonsa kanssa tilit tasaa
– ja loppumatkallensa takaa kiksit –
kun ajolähdön asemasta, mahdottomasta saa
aikaan lyönnin, joka taipuu kunnariksi.

Kun mennään perse eellä puuhun
aina kuuhun kurkottain,
eletään vaikka kädestä suuhun kättä luuhun puristain.
Mennään perse eellä puuhun
aina kuuhun kurkottain;
Katoaa epuu juu’hun, eikä muuhun opi lain.
Katoaa epuu juu’hun, eikä muuhun opi lain.

(säv. David Allan Coe, suom. san. A. Gustaffson)
© Warner/Chappell Music Scandinavia AB

Ne faijat, jotka aamut nukkuu pitkään
ja ennen päiväpostii kotiutuu.
Ne faijat joit ei koske säännöt mitkään,
vain juhlii arjen hoitaa jotkut muut.

Niiden pojilla ei koskaan ole rahaa.
Ne leveile ei muotivaatteillaan.
Niiden pojat ihan samoi oksii sahaa,
joilta faijat putos aikoinaan.

Mut vaik ne faijat on sellaisia kuin ne on,
ja tahtoo saada sanan viimeisen.
Niin kyllä faijat silti poikiansa rakastaa,
sen sydämessään tietää jokainen.

Ne faijat jotka tekosiaan katuu
ja vaiti viettää päivän seuraavan.
Ne faijat silti hiihtää samaa latuu,
eikä tunnu virheistänsä oppivan.

Ne faijat kaikki maailman tahtoo muuttaa,
ja naapureille näyttää taikojaan
Ne joskus täytyy resetoida, buuttaa
tai antaa sammuu omii aikojaan.

Mut vaik ne faijat on sellaisia kuin ne on,
ja tahtoo saada sanan viimeisen.
Niin kyllä faijat silti poikiansa rakastaa,
sen sydämessään tietää jokainen.

Mut vaik ne faijat on sellaisia kuin ne on,
ja tahtoo saada sanan viimeisen.
Niin kyllä faijat silti poikiansa rakastaa,
sen sydämessään tietää jokainen.

Ja vaik ne faijat on sellaisia kuin ne on,
ja tahtoo saada sanan viimeisen.
Niin kyllät faijat silti poikiansa rakastaa,
sen sydämessään tietää jokainen.

(säv. san. J. Kaunisto)

Aamuinen kahvi tuskin piristää,
vainen ajatuskin vanteen kiristää.
Lyijyluomet vaivoin auki saan,
tuijotellen samein aivoin lattiaan.

Hurmos haihtui luonteen liaksi.
Vimma vaihtui apatiaksi.
Elonkierrosta en päässytkään,
vaan uutta kierrosta kylmään myllyyn nytkään

On maanantai – aijjai-jai-jai!
Ei auta jumalauta kun koittaa nyt sai.
Maanantai – Oh my-oh my!
Viikonloppu meni – bye-bye!
On maanantai!

Väpäjävin huomaan huulin halkeamat kuvan,
vapauteni kun luulin mä jatkuvan.
En valmis oisi irtaantumaan,
arkeen mielin aurinkoisin taantumaan.

On maanantai – aijjai-jai-jai!
Ei auta jumalauta kun koittaa nyt sai.
Maanantai – Oh my-oh my!
Viikonloppu meni – bye-bye!
On maanantai!

Viikonloppu meni – bye-bye!
On maanantai!

(säv. J. Croce, san. A. Gustafsson)
© BMG Rights Management

Jykä jostain ties, että joutomies
musta tuli toimeton.
Kun kesken luokan toisen ovet paukkuen
kesken jätin lukion.
Mä miettinyt en kahta – ees yhtä kertaa –
kun Jyrki soitti; mä sanoin ”Joo!”
Kohtalo kun kaidalta tieltä eksyneet korjaa
Jykän autopurkaamoon.

Sitä unohda en, kun Jyrki Korhosen
näin siellä parakissa istuvan.
Tuli selväks tuo, et purkuautot nuo
ei paljoakaan kiinnosta.
En irrottanut kahta – ees yhtä osaa –
eikä työtodistusta oo.
Kohtalo kun kaidalta tieltä eksyneet korjaa
Jykän autopurkaamoon.

Sä tiedät jengin sen, joka vikisten
huonosta palvelusta valittaa.
Mutta pöytään nyrkin, kun näät lyövän Jyrkin,
niin tyhjin käsin lähteä saat.

Kului päivät nuo soitellen ja juoden.
Oli kitaraa ja pasuunaa.
Ja jos pihaan kas, tuli asiakas
se itse osansa sai irrottaa.
Tänne töihin päätyy ne nerot,
joilta koulut ja verot
jäi jotenkin paitsioon;
Kohtalo kun kaidalta tieltä eksyneet korjaa
Jykän autopurkaamoon.

Tänne töihin päätyy ne nerot,
joilta koulut ja verot
jäi jotenkin paitsioon;
Kohtalo kun kaidalta tieltä eksyneet korjaa
Jykän autopurkaamoon.

Kaidalta tieltä eksyneet korjaa
Jykän autopurkaamo!

(säv. A. Khatchatouriants & J. Kaunisto, san. J. Kaunisto)

Kesykyyhky pyrähtää ja tumppeja nippailee.
Silloin tällöin veikko hörähtää, kun tuoppiansa kippailee:
”Mikäpä tässä iltapäivässä heiluessa
seitinohuessa!”

Melu liikenteen peittyy puheensorinaan.
Yhteiskuntarakenteen hukutamme jorinaan.
Epävarmuudet unohdamme toisiamme kehuessa,
seitinohuessa.

Pöytä pelaa ja ulosantaa triviaalia.
Toisillensa juomaa kantaa, se on hyvin joviaalia.
Aurinko hellii sydämellisesti leijuessa
seitinohuessa.

Yhteistä humala on – me jaamme sen!
Säteilevän tasapainon aikaansaamme sen
Onks siinä jotain väärää, näin määräaika lojuessa
seitinohuessa?

(säv. trad, san. A. Gustafsson)

Kun pyhät miehet sisään astui, minut vietiin pois
ja lasten huoneen ovi lukittiin.
Kuulin siellä huilut ja peltirumpu soi.
Kun joku huusi, siihen vastattiin.
Mieleen hiipi pelko, epäluulo.
Ne hiljaa maton alle lakaisin.
Ei sokea saa omaa näköänsä takaisin,
vaikka muiden silmät puhkoisi.

Tää kaupunki on erilainen aikaan täysikuun,
kun pyhät miehet ryömii luolistaan.
Ne sielut levottomat vievät paikkaan valaistuun –
niin pääsee rahoistaan ja huolistaan.
Ei väärin ole etsii lohdustusta,
ei väärin olla epätoivoinen.
Jos mielesi on musta – mustempi kuin varjo sen,
voit kuunnella vain ääntä sydämen.

Jos näet pelkät hinnat, ymmärrä et arvoja.
Katso taakse hymyilevän naamion.
Taulut, pinnat kiiltävät on varten harvoja –
monen kaulassa vain pelkkä raami on.
Ja pyhät miehet – pankkiin kulkiessaan –
on armon seteleihin vaihtaneet.
Sulkeudu vaikka vessaan – aivan sama mitä teet –
mut pyhän miehen matkaan älä mee!

Sulkeudu vaikka vessaan – aivan sama mitä teet –
mut pyhän miehen matkaan älä mee!

(säv. san. J. Kaunisto)

Mereltä käy tuuli, se virein virkistää.
Lentää jutut, lentää huuli, hatun alta tirkistää
silmät, jotka ei verestä – se jäänyt on jo taa.
Löytyy erestä palmun täyteistä maisemaa.

Kiiltää hiekka, kiiltää vesi, luo katteen kuvion.
Hikoile ei orvaskesi, taas päivän huvi on;
lämpene ei juoma, ei ruoka myrkytä, rauhassa joka kuoma ei
rauhaa tyrkytä.

La-la-la-laa, te juotte rommikolaa,
eikä aurinko tohdi täysin laskeutua.
Istutatte taivaanrannan rantaravintolaa
odotellen saapuvaksi mua.

Hälyn vaimetessa jää vain levollisuus.
Merkitysten laimetessa taittuu iankaikkisuus.
Aika aikaa seuraa vääjäämättä,
vaan ravintolan seuraa häiritsemättä.

La-la-la-laa, te juotte rommikolaa,
eikä aurinko tohdi täysin laskeutua.
Istutatte taivaanrannan rantaravintolaa
odotellen saapuvaksi mua.

La-la-la-laa, te juotte rommikolaa,
eikä aurinko tohdi täysin laskeutua.
Istutatte taivaanrannan rantaravintolaa
odotellen saapuvaksi mua.

La-la-la-laa, te juotte rommikolaa,
eikä aurinko tohdi täysin laskeutua.
Istutatte taivaanrannan rantaravintolaa
odotellen saapuvaksi mua…

(säv. W. Nelson, B. Cannon, J. Colgin, R. Alves, M. McQuerry, M. Reynolds, A. Wilson, suom. san. A. Gustafsson)
© Colleywood Music / Run Slow Music / Warner-Tamerlane Pub Corp. / Act Five Music / Cotton Valley Worldwide Pub / Hard Labor Music

Mä rullaan vielä sätkän viimeisen.
Se hyppysissä pyörii hauskasti rapisten.
Taivas lienee ainoo paikka, missä vainoo tunne en,
joten rullaan vielä sätkän viimeisen.

Muistan tunnelman savuisten baarien
ja kellertävät hampaat vaarien.
Jos kessu roikkuu leukaperistä,
sormeain heristä en,
vaan rullaan vielä sätkän viimeisen.

Mä rullaan vielä sätkän viimeisen.
Se hyppysissä pyörii hauskasti rapisten.
Taivas lienee ainoo paikka, missä vainoo tunne en,
joten rullaan vielä sätkän viimeisen.

”Saat tupakkisi polttaa ulkoillen!”,
muut paheksuvat sua mulkoillen.
Ne mutkin sulki koppiin, mutta oppinut vain en,
koska rullaan vielä sätkän viimeisen.

Mä rullaan vielä sätkän viimeisen.
Se hyppysissä pyörii hauskasti rapisten.
Taivas lienee ainoo paikka, missä vainoo tunne en,
joten rullaan vielä sätkän viimeisen.

Joo, mä tiedän kyllä vaarat piippujen
ja tien helvettiin letkuissa riippuen.
Ja kun mä kuolen vihdoin viimein
vanhan Zipponi, saat sen.
Mut nyt rullaan vielä sätkän viimeisen.

Mä rullaan vielä sätkän viimeisen.
Se hyppysissä pyörii hauskasti rapisten.
Taivas lienee ainoo paikka, missä vainoo tunne en,
joten rullaan vielä sätkän viimeisen.

Mä rullaan vielä sätkän viimeisen.

(säv. san. J. Kaunisto)

Jos kysyt, edelleenkö keikkailen.
Vastaan kyllä joo, mut veikkailen,
että käsityksemme enää siitä sama ole ei,
sillä vuokratyöhön urapolku vei.

Virallinen nimitys kai hoitaja.
Lähinnä vanhuksia, kakaroita ja
mitä väliin mahtuu tarvittaessa kutsuttavalle
työt vaihtuu ja oon tuttu tavalle.

Ei, en enää soita rokkia.
Klabeissain vain pidän Birkenstockia.
Ei, en enää soita rokkia.
Luovemmat nuo saavat murusensa rauhassa nokkia.

Kun ne keikat paloi, aloin miettiä.
Että jotain puuhaa tarttisi ettiä.
Nyt ”keikoillani” täytän toista viitekehystä,
ystävän kun sain mä Tehystä.

Ei, en enää soita rokkia.
Klabeissain vain pidän Birkenstockia.
Ei, en enää soita rokkia.
Luovemmat nuo saavat murusensa rauhassa nokkia.

Luovemmat nuo saavat murusensa rauhassa nokkia.

(säv. san. A. Gustafsson)

Laitas kuoma viel yks juoma,
laita siihen pillitkin.
Handut sheikkaa, klabbit breikkaa,
hukassa on rillitkin.
Veskiin roudaan töin ja tuskin
itseni, Juhankin.
Housut kastuu, aamuksi saan
luultavasti nuhankin.

Ei kukaan pyydä tanssimaan,
leuka rintaan ja himaan.
Otetaan vielä pullot simaa
ja suksitaan kuuseen.

Suksitaan kuuseen, suksitaan kuuseen.
Taas lupaamme lopettaa huomiseen,
mutta nyt suksitaan kuuseen.

Kuinkas katki sais tän kierteen,
kuinka saisi selvän pään?
Kun tuo kutsu kantavierteen
saa baariin lähtemään.
Kaljat, Jussi, sipsipussi,
täällä jälleen istutaan.
Päivät vaihtuu illaks, yöks,
et tuskin huomaakaan.

Ei kukaan pyydä tanssimaan,
leuka rintaan ja himaan.
Vannotaan, että nostetaan rimaa
ja suksitaan kuuseen.

Suksitaan kuuseen, suksitaan kuuseen.
Taas lupaamme lopettaa huomiseen,
mutta nyt suksitaan kuuseen.

Suksitaan kuuseen, suksitaan kuuseen,
suksitaan kuuseen.